Ellan matkassa

Ellan syksy on ollut treeniä ja opiskelua täynnä. Lähes viikottain ollaan oltu metsäjäljellä, jossa Ellasta on tullut aivan suvereeni. Häntä ei haittaa sääolosuhteet, muuttuva maasto eikä se, kuka jäljen on tehnyt. Hän nostaa oman (ja kavereiden...) jäljet metrien päästä ja on valmis ampumaan matkaan tykinkuulana. Onneksi jäljillä on nykyään pituutta jo kivasti, koska alkupätkä tuppaa vieläkin menemään todella lentäen. Tähän en ole vielä hirveämmin puuttunut, koska meno rauhoittuu nykyään nopeasti ja tokalle jäljelle lähdetään jo maltillisemmin. Turhaa nillitystä siis, tämän koiran kohdalla. Joko??! Ella on muutaman kerran tutustunut keppeihin, perinteisen makkararuudun hengessä. Kertaalleen tehtiin myös noin 20 metrinen "jälki" niin, että Ella näki ihmisen laittavan kepit. Molemmilla tavoilla reaktio oli vähän valju "aha, tollanen". Kertana eräänä ne sitten vain heitettiin jäljelle, ensin vieläpä vieraan ihmisen tekemänä. Ja kas, hän kiinnostui jokaises...

Elokuun lopulla päästiin jatkamaan keväällä alkanutta jälkitreeniä. Ensimmäinen kerta osui yhteen alkusyksyn helteiden ja juoksujen alkamisen kanssa, joten käytiin silloin suosiolla tekemässä vain yksi helpohko jälki. En toki muistanut, että Ellalla on tapana paahtaa ensimmäinen jälki talla pohjassa ja keskittyä vasta seuraavalla, joten ekat treenit menivät siinä vähän vihkoon. Mutta tulipa käytyä ja muistuteltua hommaa. Seuraavalla kerralla olikin jo siedettävä syyslämpötila, +20 astetta 🙈 Tehtiin kaksi jälkeä Ellalle melko helppoon mänty-varvikko-sammalmetsään. Molemmat olivat vaativuudeltaan samanlaisia: hieman normaalia polkevampaa askellusta, muutama karkkikätkö tsemppaamassa matkalla ja kulmia sinne missä sattuu tulemaan luonto reitille. Pituutta ehkä noin 100 m molemmissa. Tikkuja meillä ei vielä reitillä ole. Molemmat jäljet myös sujuivat hyvin samanlaisesti. Autolta siirryttiin yllättävän maltillisesti kohti lähtömerkkiä. Ella tietää aivan tasan tarkkaan, mitä metsään on tult...