26. Kolmet treenit tiivistettynä
Huh, viikon sisään tehtiin Ellan kanssa peräti kolmet treenit, joten tämä alkanut viikko ollaan vaan vedetty lonkkaa ja haahuiltu ulkona. Omat aivot (ja varmaan koirankin) prosessoi edelleen kaikkea tapahtunutta ja lajittelee uusia oppeja käytännön suunnitelmiksi. Lyhyt katsaus tekemisiin, olkaa hyvät!
Treeniputki aloitettiin lauantaina Jaanan kurssin viimeisillä treeneillä. Ensimmäistä kertaa osasin oikeasti itsekin suunnitella treenin kulkua ja sitä, miten olisi syytä jakaa ajankäyttö. Eka kierros tilan haltuunoton parissa. Käytännössä siis sisääntuloa, työalueella liikkumista ja taukoröykkiötä. Otettiin heti työn alle vinkki siitä, että hallissa ollaan lyhyemmän aikaa kerrallaan, jolloin motivaatio hallia (sen tutkimista) kohtaan säilyy ja sitä pystyy käyttämään palkkana koiralle. Tätä siis jumpattiin! Ensin vatien ja hajumattojen avulla halliin sisään, siitä vähitellen liikuttiin oman alueen ympäri palkiten kontaktista päästäen joko namimatoille tai nurkkien haisteluun. Siitä taukoröykkiöön ja vatien kautta taas matkaan. Muutaman kiertelyn jälkeen käytiin ulkona asti ja tultiin takaisin sisälle vatien ja hajumattojen pariin. Ella pysyi tosi kivasti rentona ja omatoimisena koko ekan pätkän ajan. Uskon, että tämä on meille se rutiini, joka otetaan pysyvästi valikoimaan. Tavoitteena on vähitellen päästä lyhentämään tähän kuluvaa aikaa.
Siispä toiselle kierrokselle lähdettiin tarkastelemaan sitä, mikä olisi Ellalle toimivin tapa saada hänet orientoitumaan työhön. Tähän asti olen tietoisesti pyytänyt Ellan tauolta mukaani. Tällä on rakennettu erottelua siihen, että on olemassa konsepti nimeltä tauko ja sitten se toinen konsepti, jossa pitäisi olla kuulolla myös ihmisen suuntaan ja saa palkkaa ihmiseltä. Nyt lähdettiin keskittymään työssäoloon. Koska Ella on persoonaltaan sellainen kun on, pitkän tähtäimen tavoitteena olisi saada hänet itse kertomaan, milloin on valmis tekemään mun kanssa jotain. Ei mikään helppo rasti koiralle, joka ei voi sietää tyhjän päälle jäämistä! Mutta koska hän ei voi myöskään sietää tyhmiä vihjeitä ihmiseltä, olisi parempi jos hän itse oppisi kertomaan, että nyt voitais tehdä. Tätä toteutettiin niin, että Ella oli hihnassa etsimässä nameja hallin matolta ja minä seisoin hiljaa paikallani odottamassa. Ella sai liikkua hihnan mitalla niin paljon kuin halusi. Jos hän tuli luokseni, kehuin miljoonasti, annoin tuhat namia ja lähetin hänet taas kauemmas etsimään nameja. Sitten, kun hän ei enää namien/hajujen loppuessa jää 5 metrin päähän huutamaan vaan rutiinisti juoksee luokseni vaatimaan asioita, ollaan jo pitkällä! Matka sinne tulee olemaan pitkä ja Ellalle henkisesti raskas, mutta toivoakseni lisää hänen itsevarmuuttaan ja taitoja kertoa, mitä hän haluaa. Tähän on aikanaan tarkoituksena lisätä yksinkertainen starttinappula merkiksi, että valmiina ollaan. Ellan tapauksessa vaikka se, että hän tulee istumaan jalkojeni väliin tai kuonokosketus jalkaani tms. Nämä ovat molemmat hänelle positiivisesti latautuneita, mielekkäitä temppuja.
Torstaina matkattiin pitkästä aikaa maailman parhaan Sannan luokse Lohjalle. Toiveena oli päästä nosen alkeissa muutama askel eteenpäin, kun omat neuvot loppui. En niin millään kotona saanut Ellaa konkreettisesti etsimään hajua, vaan hänen mielestään etsintä suoritettiin purkkirivistölle ja piste. Ja koska Sanna on ajatusmaailmaltaan hyvin samanlainen kuin Jaana (ja lisäksi ehkä universumin suurin Ella-fani), hän sopii Ellalle mainiosti. Käytiin lyhyesti läpi syksyn ja talven kuulumiset, uudet opit ja ajatukset ja todettiin, että ne ovat just eikä melkein Ellalle hyviä. Joten samoilla asetuksilla liikkeelle, ensin koirasta tehdään aktiivinen toimija ja vasta sitten katsotaan hienosäätöä.
Koska ajatus oli tällä kertaa juuri etsinnän vahvistamisessa, otettiin se vahvasti mukaan heti alusta. Käytettiin alkuun paljon aikaa pelkästään siihen, että Ella itse käynnistelee nenäänsä. Meillä on vahva vihje ruuan etsimiseen joten hyödynnettiin sitä. Ensin paljon nameja helpoissa paikoissa, vähitellen enemmän piilossa ja vähemmän nameja. Ellassa näki selkeästi muutoksen, milloin se vain skannaili paikkoja läpi (silmäkoira kun on) ja milloin se ihan oikeasti lähti nenä edellä etsimään.
Sitten kun etsiminen oli hänessä käynnistetty, laitettiin Ellan nähden helppoon piiloon eukalyptus magneettipurkissa. Tuhat palkkaa sen tutkimisesta, sillä aikaa haju uuteen paikkaan ja sama uudelleen. Vähitellen Ella alkoi tässäkin oikeasti nenällään etsimään, että missäs onkaan se juttu josta sai palkan. Välillä tuli uskon puute ja piti rohkaista hänet uudelleen matkaan, mutta kyllä se sieltä! Tätä alamme nyt harjoittelemaan kotona ja vähitellen vahvistamaan siihen omaa vihjettä, joka eroaa ruuan etsimisestä. Ellan etsintää on tosi kiva katsoa, koska hän on siinä niin omatoiminen ja tarkka. Ehdottomasti elementissään. Kuten ennenkin olen sanonut, on ihanaa toimia kouluttajan kanssa, joka osaa lukea just sun koiraa ja antaa sen olla omanlaisensa.
Elementissään hän oli myös sunnuntaina, kun päästiin pitkäksi venyneeltä joulutauolta takaisin jälkitreeneihin. Voi vehnä, miten täpinöissään pieni koira oli! Tällä kertaa tehtiin vähälumiselle pellolle kaksi jälkeä, joissa oli kulmia ja pituutta ja harhajälkiä. Kepit jätin tarkoituksella pois, koska arvelin ettei maltti riitä niihin tällä kertaa. Eikä meinannut riittää ylipäänsä ensimmäiseen jälkeen lainkaan, mutta siitäkin selvittiin. Vauhtia oli enemmän kuin keskittymistä, yksi iso hanskat tiskiin -hetki ja muuten yllättävän asiallista menoa.
Välissä sai vähän peuhata kavereiden kanssa ja relata autossa, kunnes lähdettiin toiselle jäljelle. Siellä oltiinkin tosissaan töissä. Lähdössä pientä malttamattomuutta, mutta muuten Ella ilmoitti että pysykää te ihmiset siellä omalla tontillanne, mä hoidan tän. Hän meni tarkasti, ajatuksella, nenä maassa ja keskittyen. Kulmat bongattiin, harhajäljet analysoitiin huolella ja matka jatkui epäröimättä.
Varsinainen koetinkivi tuli jäljen loppusuoralla, kun pellon reunaan ilmestyi lenkille menossa ollut pariskunta koirineen sinkoilemaan. Juuri sinne, missä meidän maalikin häämötti. Ihmiset eivät uskaltaneet hengittää ja kirosivat mielessään sitä, että hienolle treenille tulee nyt epäonnistuminen loppuun. Mutta mitä teki Ella? Otti vähän kiireisempiä askeleita, vähän nosti välillä nenäänsä, muutamasti pysähtyi puoleksi sekunniksi katsomaan koiria. Ja silti painoi nenän takaisin maahan ja jatkoi - kulmat, viimeisen harhajäljen ja just tasan maalipurkille. Palkat naamaan, ihmisten ylipursuavat kehut ja vasta sitten yksi täysin pillastunut pieni lapinkoira! Huh huh, tällaista suoritusta ei odottanut kukaan eikä ole Ellalta ennen nähty. Arvatkaa paljonko harmitti, etten pyytänyt apulaisohjaajaa videoimaan jälkeä.
Loppupäivän meillä olikin hyvin raukea koira. Sunnuntai-illan lisäksi maanantai meni vielä aivan täysin unten mailla eikä Ella tiistainakaan vielä ollut ihan kaikissa sielun voimissa. Katsellaan, josko hän tänään jo jaksaisi intoutua helppoihin kotietsintöihin.
