Ellan matkassa

Närästyksen tiimoilta suuntasimme eläinlääkäriin vuodenvaihteessa 2020-2021. Ella tutkittiin pintapuolisesti ja verikokeilla todettiin, ettei kyseessä pitäisi olla elimellinen vika. Joten ruokavalion kimppuun. Ella oli tässä vaiheessa jo hyvin vaikeasti nameilla motivoitavissa ja ruuan kanssa oli muutenkin nirsoilua. Ja ihmekös tuo, kun siitä tuli huono olo. Suhtauduin hyvin varauksella eläinlääkärin ehdotukseen heiltä ostettavasta hypoallergeeninappulasta, koska jotain palkkaa piti arjessa olla käytössä (ja kuten edellisessä postauksessa mainitsin, häiriössä ei ne hyvätkään namit kiinnosta, niin miten sitten joku hajuton mauton perusnappula?). Haastoin eläinlääkäriä keskustelemaan yhden proteiinin ja yhden hiilarin vaihtoehdosta, mutta huomasin vastaanoton olevan nihkeä. Tällä keinolla saisin kuitenkin palkkanamit ja puruluut pidettyä arjessa mukana. Ja kun Ellan kohdalla ei epäilty varsinaisesti mitään allergiaa, tämä houkutti itseäni enemmän. Joten ei muuta kuin miettimä

Loka-marraskuussa 2020 alkoi Jaana Pohjolan verkkokurssi Tyytyväinen lenkkikaveri - hihnakävely vuoropuheluksi. Heti alkuun on mainittava, ettei tätä kurssia voi ylistää tarpeeksi. Tiesin jo ennestään, että Jaanalla on ollut hyvin uraa uurtava ote koirakansalaisten parempaan arkeen, mutta silti tämä kurssi ylitti kaikki odotukset. Yhä edelleen, puolitoista vuotta kurssin jälkeen, meidän arkemme rakentuu 250 % tältä kurssilta saatujen oppien ympärille. Kurssi sisälsi valtavasti asiaa monenlaisille koirakoille, joten tässä käyn läpi vain meille oleellisimpia oppeja. Jaanalla on lisäksi samoista aiheista parituntisia luentoja, jotka ovat erinomaisia. Jos valtavan informaatiotulvan yrittää tiivistää tärkeimpiin palluroihin, voisi ne olla sellaiset kuin - kontaktilla pääsee (toiveikkuuden vaaliminen) - ympäristö palkkana, useat palkkamerkit - panosta palautumiseen - tukitaidot kuntoon. Näihin kytkeytyy koiran omaehtoisuus, hallinnan tunne, valinnan vapaus ja ennen kaikkea - aito motivaatio.

Osallistuimme Ellan kanssa nuorten koirien vireenhallinnan alkeiskurssille Kompassilla loppuvuodesta 2020, Ellan ollessa vajaan vuoden ikäinen. Kurssi kesti muistaakseni viisi kertaa pienryhmässä. Itse tunneista ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa, koska kaikki keskittymiseni meni yrittäessäni mitä tahansa taikatemppuja, Ellan huutaessa aivot kuutamolla. Nadja yritti parhaansa mukaan keksiä meille omia harjoituksia, joilla Ellaan saisi edes jotain yhteyttä. Kurssin toiseksi viimeinen tunti meni siihen, että demokoira (joka hiljaa pötkötteli) sermin takana sai Ellan täysin pois tolaltaan. En ole koskaan sitä ennen enkä sen jälkeen nähnyt (tai lähinnä kuullut) koiraani sellaisena. Tälläkin kertaa Nadja yritti varmasti kaikkensa auttaa meitä, mutta itselleni on jäänyt kaikkein voimakkaimmin mieleen hänen kommentti "ihailen kärsivällisyyttäsi ja rauhallisuuttasi Ellan kanssa". Voimalause, jota olen hokenut itselleni sen jälkeen satoja (ehkä jo tuhansia?) kertoja. Tämän jäl

Mikä sitten alkujaan oli meidän vaikeus? Miksi koiranomistaminen itketti, mikä teki tilanteesta niin hankalan? Yritän kirjoittaa tämän mahdollisimman paljon siitä fiiliksestä, mikä silloin syksyllä 2020 oli päällä. Kun en vielä ollut oivaltanut Ellan erityispiirteitä. Enkä oikeasti tiennyt koiran oppimisesta yhtään mitään.  Yksi isoin asia oli tunne siitä, että Ella ei opi. Yritimme orjallisesti noudattaa kirjojen ja koirakoulun esittelemää marssijärjestystä, joissa edettiin taito kerrallaan, nousujohteisesti kohti valmista koiraa. Vaan kun ei edetty. Ella oppi kyllä monia asioita ja muutamia arjen perustaitoja rakentui todella helposti. Yhtä moni asia jäi kuitenkin oppimatta. Tuntui, ettei koiraa kiinnosta yhtään pinnistellä tai nähdä vaivaa asioiden eteen. Heti kun tuli haaste, hän totesi että pidä tunkkis ja lähti omiin hommiinsa. Tai ylipäänsä jos maailmassa tapahtui ihan mitä tahansa muuta, hänen mielenkiintonsa oli toisaalla. Kaunokainen päivälleen 9 kk Toinen iso asi

Kirjoitan tätä blogia nyt alkuun täysin itselleni. Kerätäkseni tietoa, pohtiakseni asioita ja miettiäkseni omia tekemisiäni. Olen lukenut järjettömän määrän artikkeleita, kirjallisuutta ja blogitekstejä. Osallistunut kymmeniä tunteja verkkokoulutuksiin. Opetellut kahden huikean ammattilaisen silmien alla. Tietoa on ollut jaossa niin paljon, että sen prosessointi vaatii ajan lisäksi paikan. Ehkä jonain päivänä tämän lukee joku muukin, mutta tällä erää ei. Mistä blogi kertoo? Siitä, kun 9 kk iässä ihana, innokas ja äkkipikainen lappalaisemme aloitti ensimmäiset juoksut ja heti perään never ending teini-iän. Yhtäkkiä käsissä oli huutava, ihmistä vastaan hihnassa kiukutteleva, keskittymiskyvytön kauhukakara. Pikkupennusta asti hyvin kiinnostuneesti muihin koiriin suhtautunut nuori lähti täysin irti henkseleistä muiden koirien ollessa samassa tilassa. Elettiin loppukesää/alkusyksyä 2020. Bliip, you can't see me! Tähän asti olin sinnikkäästi käynyt koirakoulun kursseilla. Pen