1. Lähtökohtana henkseleistään ratkeava teinikoira
Kirjoitan tätä blogia nyt alkuun täysin itselleni. Kerätäkseni tietoa, pohtiakseni asioita ja miettiäkseni omia tekemisiäni. Olen lukenut järjettömän määrän artikkeleita, kirjallisuutta ja blogitekstejä. Osallistunut kymmeniä tunteja verkkokoulutuksiin. Opetellut kahden huikean ammattilaisen silmien alla. Tietoa on ollut jaossa niin paljon, että sen prosessointi vaatii ajan lisäksi paikan. Ehkä jonain päivänä tämän lukee joku muukin, mutta tällä erää ei.
Mistä blogi kertoo? Siitä, kun 9 kk iässä ihana, innokas ja äkkipikainen lappalaisemme aloitti ensimmäiset juoksut ja heti perään never ending teini-iän. Yhtäkkiä käsissä oli huutava, ihmistä vastaan hihnassa kiukutteleva, keskittymiskyvytön kauhukakara. Pikkupennusta asti hyvin kiinnostuneesti muihin koiriin suhtautunut nuori lähti täysin irti henkseleistä muiden koirien ollessa samassa tilassa. Elettiin loppukesää/alkusyksyä 2020.
Bliip, you can't see me!
Tähän asti olin sinnikkäästi käynyt koirakoulun kursseilla. Pentujen arkitokoa, agilityn alkeita, vireenhallintaa... Ennen juoksuja oltiin varovasti nousujohteisia, mutta sitten homma räjähti. Lukuisia itkuun päättyneitä lenkkejä, kun oma harmi ja pettymys vyöryivät yli. Loputonta riittämättömyyden ja osaamattomuuden tunnetta, mitä teen väärin kun koirani ei toimi niin kuin kirjassa sanotaan? Ja kuitenkin toisaalta se maailman uteliain, iloisin ja rakastavin pieni karvapallo, joka haluaa vain rakastaa.
Kaiken kruunasi vireenhallintakurssin tunti, jossa demokoira oli sermin takana. Ellalla meni aivan totaalisen kuppi nurin, se huusi suoraa huutoa aivan poissa tolaltaan koko tunnin. Eikä kukaan oikein tajunnut, että miksi. Taas itkien kotiin. Kurssin viimeiselle tunnille ei menty. Sen sijaan sovittiin, että tullaan yhdelle Nadjan yksärille käymään läpi samoja asioita. Tästä yksäristä tuli käänteentekevä hetki.
Samaan aikaan olin etsinyt tietoa ja ajatuksia hihnakäytökseen. Tietämättä minkä suunnanmuutoksen aloitin, ostin Jaana Pohjolan Tyytyväinen lenkkikaveri -verkkokurssin, koska se kuulosti fiksulta. Joitakin viikkoja myöhemmin oli selvää, että tämä oli jackpot. Nyt yli vuosi myöhemmin voin jo todeta, että kyseinen kurssi pelasti meidän elämän.
Kuten blogin tekstien edetessä voi huomata, meidän vyyhdissä oli (ja on edelleen) toisiinsa kietoutuneena useita ongelmia. Niitä on purettu yhdessä ja erikseen, vuorotellen ja samaan aikaan, suoraviivaisesti ja varovasti edestakaisin palloillen.
Tästä alkaa meidän matka kohti parempaa yhteistä arkea.
