Ellan matkassa

Kuten edellisessä julkaisussa kerroin, osallistuimme Ellan kanssa heinäkuussa noseworkin viikonloppukurssille. Aiemmassa julkaisussa pureskelin, mitä tuo viikonloppu kokonaisuutena meille tarkoitti. Joten tällä kertaa keskitytään vain siihen, miten uuden lajin haltuunotto meiltä sujui. Kurssi sisälsi teorialuennon lisäksi 1,5 päivän verran käytännön harjoituksia. Mukana oli useita ensikertalaisia mutta myös kaksi kokeneempaa konkaria. Heidän harjoituksissaan pääsi näkemään hyvin, mitä kohti tässä olisi tarkoitus mennä ja millaisia haasteita voi tulla vastaan tehtävien vaikeutuessa. Lauantaina aloitettiin eukalyptuksen hajuun tutustuminen ja sen merkitykselliseksi tekeminen. Hommaan lähdettiin tutustumalla paristi pelkkään hajupurkkiin ja melko pian siirryttiin erotteluun eli kahteen purkkiin. Oikean eli hajulla varustetun purkin nuuskuttelusta sai karkkia, tyhjästä ei. Tämä ei ole ainoa tapa aloittaa nose, lähestymistapoja löytyy muutamia erilaisia. Ellan osalta pari ensim

Joskus asioita on paras tehdä sen kummemmin miettimättä. Luottokoutsimme  Sanna vinkkasi mulle jo keväällä, että olis noseviikonloppua tulossa. Kiinnosteli, mutta mielessäni mietin, ettei todellakaan ole meidän paikka vielä aikoihin. Eihän me osata mitään harrastuskoiran alkeitakaan. Sitten heinäkuussa mainos kurssista tuli eteeni, samalla viikolla kun kurssi jo oli. Lähes hetken mielijohteesta laitoin Sannalle viestiä, että pärjättäiskö me Ellan kanssa ja onko mitään järkeä tulla, pilataan vaan kaikkien muiden tekeminen. No vastauksen voikin arvata, joten lauantaiaamuna löysimme itsemme Lohjalta. Kädet tärisi, sydän hakkasi, vatsanpohjaa kouri. Selvitäänkö me? Onko kaikki muut jotain hc-palveluskoiria, jotka vaan tuijottaa käskynhaltijaa lumoutuneena? Ollaanko me ihan liian alkeissa vielä kaikessa? Vienkö Ellan liian vaikeaan paikkaan? Osaanko tukea sitä niissä tilanteissa, joissa pitäisi? Eukalyptus, tsek. Ensimmäinen etappi oli hanskata Ella luennon ajan hallissa, koska

Loppusyksystä 2021, joku aika juoksujen jälkeen, Ella alkoi olla yleisolemukseltaan todella kärkäs. Kiihtyi nopeasti, ärsyyntyi vielä nopeammin ja vaelteli kotona levottomana sinne tänne pitkin päivää. Mikään ei kelvannut ja petiä pedattiin vuorokauden ympäri. Oireiden kirjon ja ajankohdan tutkailun myötä diagnoosiksi varmistui melko nopeasti valeraskaus, meille ensimmäinen laatuaan. Vaikka itse valeraskaus meni lopulta nopeastikin ohi emmekä saaneet pehmolelupentuja, Ellan käytöksessä jäi jotenkin päälle voimakas turhautuminen ja etenkin sen purkaminen ihmiseen. Marraskuun pimeydessä synkistelin, että kauanko tätä kammottavaa koiran teini-ikää oikein kestää. Kun huomasin, että lenkkeily ärsytti itseäni (ja sitä myöten myös koiraa) ja päädyin yhä useammin ratkomaan tilanteita perinteisellä hevoshuutajan menetelmällä, oli aikalisän paikka. Hetkeksi mies useammin hihnanpäähän ja minä keskityin puuhaamaan Ellan kanssa kotona muita juttuja. Kaivoin aiemmat kurssimateriaalit tyytyväisestä l