14. Millainen on Ella tänään?

 Nyt kun on tullut lajiteltua tekstiksi meidän alkuasetelmat, Smartdogin analyysi sekä impulsiivisuuden raamit, on hyvä hetki pysähtyä miettimään, kuka ja millainen Ella on tänään? Juuri nyt hän on 2,5 vuotias. Noin sohvapöydän korkuinen, noin 17+ kiloinen, melko nätti ja kotona mahdottoman ihana narttu.

Pikkupennusta asti Ellan yksi leimaavin piirre on ollut uteliaisuus. Hän on MAHDOTTOMAN utelias. Siis siinä määrin, että jokainen koirakouluttaja jonka tunnilla ollaan oltu, on ennemmin tai myöhemmin todennut hämmentyneenä, että "hän on kyllä todella utelias". Kaikki kaikkialla täytyy saada tarkistaa ja mielellään just heti eikä kohta. Häntä ei saa myöskään häiritä, kun tarkistaminen on kesken. Sinänsä ihastuttava luonteenpiirre, mutta aiheuttaa erinäisiä ongelmia esimerkiksi vapaana pitämisen suhteen. Arjessa näkyy myös siinä, että meidän lenkit eivät yleensä etene kovin pitkiä matkoja. Neiti tutkimusmatkailija tonkii kaikki puron pohjat ja kivenkolot sekä varmistaa välillä, mitä kansaa reiteillä oikein kulkee. Toisaalta taas jos ollaan lenkillä jossain uusissa maisemissa, on kauhea kiire ehtiä tutkimaan kaikki. Mökillä hän voisi viettää tunteja tarkkailemassa vastarannan elämää, samoin kotona omalla rahillaan ikkunan edessä.

Mitäs tuolla.

Uteliaisuuden kyljessä kulkee sosiaalisuus ja avoimuus. Ella haluaa moikata kaikkia eläviä olentoja. Koiria tavattaessa Ellalle on äärimmäisen tärkeää saada moikata myös koirien mukana tulevat ihmiset. Hän ei vierasta ketään ja lähtisi mukisematta kenen matkaan tahansa. Hänet on myös siinä mielessä helppo jättää lyhyeksi ajaksi hoitoon kenelle vaan, joka rapsuttaa ja ottaa kainaloon.

Uteliaisuuden mukana tulee myös rodulleen tyypillinen osallistumispakko. Aivan sama mitä ollaan tekemässä, niin hän haluaa osallistua tekemiseen. Tai vähintään tulla viereen ihmettelemään, että mitä tehdään. Tämä on yksi syy, minkä takia lopulta hylkäsin toiveet tehdä Ellasta tallikoira. Tuo ei nauttisi siitä, että hänen pitäisi tallin ja kentän nurkassa olla seinäruusuna odottelemassa tuntitolkulla. Mieluummin teen Ellan kanssa ne asiat joihin hän saa osallistua ja itsekseni sitten ne, jotka vaatisivat Ellalta kohtuutonta pinnistelyä. Kotona ja omalla pihalla on ihan riittävästi opeteltavaa siinä, että rauhoitutaan työnjohtajaksi tarkkailuasemiin.

Kotona Ella on pääosin sohvasyliperuna. Nykyään hän päivisin lähinnä lojuu katollaan, vakoilee naapureita ikkunasta, mutustelee puruluita ja komentaa rapsuttamaan. Tai kesäaikaan ihmettelee pihalla ja kaivaa sinne kuoppia. Vaihtelevasti hän myös kanniskelee leluja ihmisille ja pyytää leikkimään. Suurilta osin helppo tapaus ja usein mietinkin, onko hän tyytyväisesti tylsistynyt vai oikeasti liian vähällä tekemisellä.

Kotimoodi

Ääntä meillä riittää, koska Ella on hyvin tunteikas koira. Hän ilmaisee tunteitaan selkeästi ja mitä suurempi tai korkeavireisempi tunne, sen varmemmin mukana tulee myös ääni. Etenkin, jos tunteelle ei sillä hetkellä ole muuta keinoa purkautua. Ääniä on hyvin erilaisia, riippuen tunteesta ja tilanteesta. Yhteistä on se, että äänet ovat pääosin erilaisia haukkuja, erilaisilla vireillä ja taajuuksilla. On kumeaa komentavaa haukkua kun palvelusväki ei tottele, on ärsyttävää räksytystä kun ihminen on tyhmä, on kimeää kiljahtelua kun oikein harmittaa tai jos on erityiskivaa eikä tiedä miten päin olisi. Ja kaikkea näiden väliin. Paitsi vahtihaukku, sitä meillä ei ole. Sen sijaan on tervetuliaishurina, oikein huriseva ja hyrisevä HHUUURRRR. Ella vinkuu hyvin harvoin, lähinnä jos on tosi kyseessä vessahädän suhteen. Leikin tiimellyksessä kaikenlaiset ärinät ja vonkumiset puskevat läpi, ja niistäkin kuulee hyvin, onko hyvä boogie vai tulossa jo itku pitkästä ilosta.

BOOOOORING!

Äänen käyttöä meillä ei ole juurikaan edes yritetty sammuttaa tai kitkeä pois. Yksinkertaisesti siksi, että Ellan kohdalla ääni on aina ollut selkeästi jonkun muun asian jatke. Eli oire jostain muusta. Kun on korjattu syytä oireen taustalla, on mölyämiseenkin tullut järkeä. Kiihkeään tilanteeseen on saatu rakennettua rutiinia ja oletuskäytös, kiihkeys vähenee eikä ole enää tarvetta huutaa tunnetta ulos. Simples.

Tästä päästäänkin sitten ulkoilma-Ellaan, jota leimaa voimakas kiihkeys ja impulsiivisuus. Vireet ovat jatkuvasti vähän koholla, jotta ehtii tutkia ja tarkkailla ja huomioida. Lisäksi on vähän jännää ja toiveikasta, että keitä kaikkia tulee lenkillä vastaan. Ja sitten kun ollaan koko ajan vähän että JAAHAS HALOOHALOO, tuppaa ensireaktiot asioihin olemaan vähän liian hätäisiä. Sitten kun se hätäinen ensireaktio usein vielä torppaantuu hihnankiristymiseen, alkaa harmittaa ja turhauttaa, kun ei yhtään ehtinyt taaskaan ajattelemaan. Ja tämä osio on se, jonka kanssa meillä on tehty ja tehdään edelleen aivan vietävästi töitä. Kun ensin mentiin ojasta allikkoon ja takaisin ojaan, on vasta nyt alkanut vähitellen rakentumaan sellainen asioita itsekseen rauhallisesti ratkaiseva koira.

Hommissa.

Nyt 2,5 vuotta Ellaa tuijoteltuani olen tullut siihen tulokseen, että kiihkeyden takana piilee epävarmuus. Ei pelko tai arkuus, vaan epävarmuus. Ella ei malta harkita ja tutkia tilannetta, koska epävarmuus (ja epämukavuus) kiihdyttää sitä niin kovin. Joku toinen passivoituu, joku pakenee. Ella kiihtyy. Siinä missä joku toinen koira ilmentää epävarmuutta aggressiivisesti, Ella ilmentää sen ylimitoitetulla mielistelyllä. Yhtä kaikki, työstettävä asia siellä taustalla on epävarmuus. Eli ne oletuskäytökset, joissa tilanne itsessään olisi vihje käyttäytyä tietyllä tavalla. Kun koira tietää mitä tilanteessa tapahtuu, sen hallinnan tunne voimistuu ja siten itsevarmuus rakentuu - hei, mä tiiän mitä nyt tapahtuu ja mitä mun kannattaa tehdä!

Kiihkeyden kaverina impulsiivisuus on sellainen, ettei kumpikaan ominaisuus varsinaisesti tuo toisesta parhaita puolia esiin. Oikeastaan päinvastoin. Kiihtynyt viretila voimistaa impulsiivisia reaktioita ja impulsiiviset reaktiot vievät Ellan usein tilanteisiin, joissa hän ei enää pysty toimimaan opetetulla tavalla (vaikkapa liian lähelle kiihdyttävää kohdetta). Tällöin epävarmuus tilanteesta kiihdyttää. Ja iso pyörä lähtee pyörimään, jolloin Ella jää jumiin eikä osaa poistua tilanteesta tai muuttaa käytöstään. Tämä on meidän isoin haaste ihan joka päivä. Mittakaava muuttuu, mutta tapahtumankulku on sama.

Ja tämän asian opiskelun ympärille meidän arki on rakennettu. Opiskelua siinä riittääkin, kun impulsiivisen koiran kanssa opitut asiat eivät kovin helposti yleisty eri tilanteisiin. Usein kuulee sanottavan, että 8000 onnistunutta toistoa opettaa koiralle jonkun asian hyvin (eli Steve Whiten 20x20x20 sääntö). Ellan kohdalla tämä olisi ennemmin 20 toistoa, 200 eri tilanteessa, 200 eri häiriön alla.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

1. Lähtökohtana henkseleistään ratkeava teinikoira

16. Ensimmäinen oikea treeniviikonloppu

2. Mikä oikeastaan oli ongelmana?