Tekstit

Näytetään tunnisteella fool around merkityt tekstit.

25. Suurten tunteiden koira

Kuva
Tällä viikolla harrastellaan taas tosissaan! Viikon treenit alkoi tietysti omistajan treenaamisella eli reaktiivisten harrastuskoirien kurssin viimeisellä luennolla. Aiheena oli vireen hallinta ja valinnanvapaus. Molemmat meille äärimmäisen vaikeita asioita, joten tästä tekstistä tuli melkoisen pitkä. Ahkera kuunteluoppilas Luennon alkupuoli käsiteltiin koiran virettä. Miten se ilmenee, mitä se ilmentää ja miten siihen voi vaikuttaa. Olen lukenut vireestä kohtuullisen paljon ja jotain perinteisiä perusasioita siitä oppinutkin, mutta silti tuli taas sellainen olo, että mitään en ole oikeasti ymmärtänyt. Eniten tällä kertaa iskostui päähäni, että myös vireen takana on todellakin tunne. Tunne aiheuttaa koirassa toiminnan, jonka ihminen näkee.  Kiihtymys (jota meillä riittää) on jo toimintaa. Siksi puusta ei pääse pitkälle, jos pelaa vain kiihtymyksen ja rauhoittumisen tasapainopeliä (jota itsekin olen tehnyt), vaan täytyy paneutua siihen, mikä tunne tai tunteet aiheuttavat kiihtymise...

24. Tammikuun halliteemana keskittyminen

Kuva
Hehe, melko hienon kuuloinen otsikko. Ehkä joku "keskittymisen alkeiden tavaaminen" olisi sopivampi meille. Tammikuuta on kulutettu vasta vähän yli puolivälin, mutta me ollaan oltu hallilla jo kolmesti. Tämän täytyy olla jonkinlainen ennätys. Kuun alussa oli taas Jokelassa Jaanan pitkän kurssin häirikköjen treenit, jossa me jatkettiin työn ja tauon konseptien rakentamista. Tällä kertaa hommat lähti käyntiin jo ihan rutiinisti palkkanurkan rakentamisella, kolisevien namikippojen, pyyhekasojen sekä pressun sijoittelulla. Tätä kuviota olen avannut enemmän joulukuun treeneistä kertovassa postauksessa . Ella on oppinut tämän jo melko kivasti ja lähteekin heti halliin tultaessa kohti rekvisiittaa. Siksipä olin tällä kertaa ajatellut, että päästäisiin selvemmin jo rytmittämään työtä ja taukoa. Mutta olisihan se pitänyt jo tietää, että eläinten kanssa ei mikään mene siten, kuin ajattelit. Tällä kertaa mulla nimittäin olikin treeneissä aavistuksen vaisu, nenällään hallin mattoa imuro...

23. Silmätipat neiti epäluulolle

Kuten edellisessä julkaisussa kerroin, synttärilahjaksi Ella sai eläinlääkäristä silmien huuhteluainetta ja kosteustipat akuutin rähmimisen vuoksi. Näitä ei todellakaan meillä noin vaan truutata silmiin, koska Ella poistuu paikalta kuin pieru saharaan jos edes aavistaa tilanteessa olevan jotain epäilyttävää. Sitä epäilystä ei voita edes uteliaisuus. Tähän mennessä Ellalle on semi-omaehtoisesti opetettu lähinnä vain hampaiden pesu ja sekin on omasta laiskuudestani johtuen vielä työn alla. Silmätippojen osalta tiedän, että niiden laittaminen ei todellakaan tule onnistumaan millään puolivillaisella opettelulla, joten tästä tulee meidän ensimmäinen alusta loppuun omaehtoisuudelle rakennettu käsittelytilanne. Omaehtoisuudesta voi lukea lisää vaikkapa täältä , täältä ja täältä . Ihan ensin piti miettiä ilman koiraa, miten ajattelin silmätipat sille fyysisesti laittaa. Nopealla googletuksella päädyin siihen, että Ella istuu, pyydän leukatargetin jonka avulla saan samalla avattua alaluomea ja ...

22. Tulisielun kanssa eläinlääkärissä

Heti vuoden tokana päivänä Ella kävi synttäreiden kunniaksi vuositarkastuksessa ja uusimassa kennelyskärokotteen. Kuin tilauksesta, edellisenä päivänä herättiin rähmäisin silmin. Ellan silmät ei normaalisti rähmi lainkaan ikinä, joten saatiin samalla käynnillä näytettyä nekin. Meinasin aluksi kirjoitella tähän lyhyesti koko lääkärissä käynnin ja silmätippojen laiton opettelun, mutta päädyin kuitenkin jakamaan nämä kahdeksi tarinaksi. Tässä siis lyhyesti kertomus, millaisella sotasuunnitelmalla me ylipäänsä eläinlääkärissä asioidaan. Ellan kanssa eläinlääkärissä käynti on varmaan selkein tilanne, jossa näkee mitä tarkoittaa koiran uhkastrategia " fool around " (termit opittu Eläinkoulutus.fi matskuista). Ella on valtavan kiinnostunut tilasta ja siellä olevista ihmisistä, mutta samalla kaikki jännittää aika paljon, joten kaasua painetaan reippaasti. Ella yrittää lähestyä ihmisiä hirmuisella vimmalla, mutta viimeistään eläinlääkärin kopeloidessa alkaa myös pakoilu (eli uhkastra...

3. Ensimmäinen Nadjan yksäri: närästääkö?

Kuva
Osallistuimme Ellan kanssa nuorten koirien vireenhallinnan alkeiskurssille Kompassilla loppuvuodesta 2020, Ellan ollessa vajaan vuoden ikäinen. Kurssi kesti muistaakseni viisi kertaa pienryhmässä. Itse tunneista ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa, koska kaikki keskittymiseni meni yrittäessäni mitä tahansa taikatemppuja, Ellan huutaessa aivot kuutamolla. Nadja yritti parhaansa mukaan keksiä meille omia harjoituksia, joilla Ellaan saisi edes jotain yhteyttä. Kurssin toiseksi viimeinen tunti meni siihen, että demokoira (joka hiljaa pötkötteli) sermin takana sai Ellan täysin pois tolaltaan. En ole koskaan sitä ennen enkä sen jälkeen nähnyt (tai lähinnä kuullut) koiraani sellaisena. Tälläkin kertaa Nadja yritti varmasti kaikkensa auttaa meitä, mutta itselleni on jäänyt kaikkein voimakkaimmin mieleen hänen kommentti "ihailen kärsivällisyyttäsi ja rauhallisuuttasi Ellan kanssa". Voimalause, jota olen hokenut itselleni sen jälkeen satoja (ehkä jo tuhansia?) kertoja. Tämän jäl...

2. Mikä oikeastaan oli ongelmana?

Kuva
Mikä sitten alkujaan oli meidän vaikeus? Miksi koiranomistaminen itketti, mikä teki tilanteesta niin hankalan? Yritän kirjoittaa tämän mahdollisimman paljon siitä fiiliksestä, mikä silloin syksyllä 2020 oli päällä. Kun en vielä ollut oivaltanut Ellan erityispiirteitä. Enkä oikeasti tiennyt koiran oppimisesta yhtään mitään.  Yksi isoin asia oli tunne siitä, että Ella ei opi. Yritimme orjallisesti noudattaa kirjojen ja koirakoulun esittelemää marssijärjestystä, joissa edettiin taito kerrallaan, nousujohteisesti kohti valmista koiraa. Vaan kun ei edetty. Ella oppi kyllä monia asioita ja muutamia arjen perustaitoja rakentui todella helposti. Yhtä moni asia jäi kuitenkin oppimatta. Tuntui, ettei koiraa kiinnosta yhtään pinnistellä tai nähdä vaivaa asioiden eteen. Heti kun tuli haaste, hän totesi että pidä tunkkis ja lähti omiin hommiinsa. Tai ylipäänsä jos maailmassa tapahtui ihan mitä tahansa muuta, hänen mielenkiintonsa oli toisaalla. Kaunokainen päivälleen 9 kk Toinen iso...