7. Palautuminen ja levon merkitys

Tyytyväinen lenkkikaveri -kurssilla ja muilla luennoillaan Jaana Pohjola (Eläinkoulutus.fi) korostaa erittäin paljon koiran riittävää palautumista - ja erityisesti sitä henkistä palautumista. Yhä edelleen todella usein kaikkeen koiran ei-toivottuun käytökseen tarjotaan avuksi lisää liikuntaa, vaikka vastaus voisi hyvin löytyä levosta ja rauhoittumisesta. Pohjola puhuu paljon eläimien aikabudjetista, jossa niiden vuorokausi- ja viikkorytmiä tarkkaillaan laajempana kokoaisuutena. Erityisesti koirille, joille hihnassa lenkkeily ei ole pelkkää neutraalia marssimista ihmisen perässä (tai arjessa tapahtuu muuten vaan paljon kiihdyttäviä asioita), henkinen palautuminen on hirmuisen tärkeää.

Hän on vauvasta asti osannut kotona ottaa rennosti.

Konkreettinen esimerkki tästä on (teini)koirat, jotka aloittavat kaikenlaisen hillumisen kiihdyttävien tilanteiden jälkeen tai lähestyttäessä kotipihaa. Hilluminen on lähes aina koiralle keino purkaa stressiä ja tarkoitti Pohjolan puheessa muun muassa hihnan repimistä, lahkeiden ja kenkien puremista, ihmistä kohti hyppimistä, haukkumista ja hepulirundeja. Eli kaikkea ihmisen kannalta kovin epämukavaa, etenkin julkisilla paikoilla. Käytöksiä, joista saa paheksuvia katseita ja jotka tuntuvat ihmisestä epämiellyttäviltä. Koirahan ei sitä tiedä, että sen käytöksessä on jotakin väärää. Koira vain purkaa stressiään ja yrittää palautua.

Meillä on hilluttu karkeasti ottaen aina kahdessa eri tilanteessa:

• toisten koirien ohittamisen jälkeen
• hieman ennen kotipihaa.

Näissä on kyseessä kaksi hieman erilaista mutta silti niin samanlaista hillumista.

Oikeastaan Ella oli nuorena niin hyvä lepäilemään siellä sun täällä, ettei tajuttu lainkaan opettaa

sille vihjeestä rauhoittumista. Hups.

Alkujaan Ellan ohitustilanteiden jälkeinen hilluminen ilmensi turhautumista. Kun koira joutuu marssimaan lenkillä pettymyksestä toiseen ilman mitään kommunikointikeinoa ja sen yritykset tavoitella jotakin estetään kerta toisensa jälkeen, niin jossain kohdassa se räjähtää. Ja kun sama kaava toistuu riittävän kauan ihan joka päivä, se räjähdys tulee aina vain nopeammin ja rajummin. Tilanne on koiralle itselleen stressaava ja henkisesti raskas. Stressin pitää purkautua jotenkin.

Kun kontaktilla pääsee -menettelyn kautta saatiin turhautuminen vähenemään, sen aiheuttaman hillumisen tilalle tuli pinnistelyn aiheuttama aivokuolema. Ja se ei sitten olekaan ihan heti koulutettavissa pois - jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Itsehillintäkin on niin mielenkiintoinen aihe, että sille on ihan oma tekstinsä.

Ellan kaltainen koira joutuu pinnistelemään käytännössä ihan koko lenkin ajan. Jokainen luopuminen, hihnan kiristyminen, ihmisten ja koirien ohittaminen on sille pinnistelyä. Se joutuu kerta toisensa jälkeen valitsemaan minut, omien toiveidensa sijaan. Loppumatkasta se on jo aivan kypsä tähän valitsemiseen. Ja sitten kun iskee pieni teinimäinen harmi siitä, että lenkki lähestyy loppuaan, niin taas hillutaan, kun aivoissa ei enää riitä kapasiteetti mihinkään muuhun. Siksi hillumiseen ei auta kuri, kieltäminen eikä sammuttaminen. Vaan ennakointi ja koiran ajankäytön kokonaisuus. Osittain tästä juontuu myös blogin nimi, harrastuksena sujuvampi arki. Meille 90 % lenkeistä on treeniä, yhtä tiukkaa ja vakavaa kuin muille toko-treenit hallilla. Treeniympäristö on vaan hallitsemattomampi.

Mökillä pihapäikkärit on parasta.

Kun iso osa elämästä on pinnistelyä, pitää aivoille tarjota vastapainoksi riittävästi palautumista. Kunnon yöunet eivät riitä, vaan koiran tulee päästä lepäämään riittävästi myös päivän aikana (ja mielellään myös lenkin aikana!). Ella on onneksi tässä ollut aina melko helppo ja kotona pääosin rauhallinen. Jos lenkki on ollut kohtalaisen rasittava, se siirtyy melko pian lenkin jälkeen pötköttelemään. Monia vaikeita tilanteita sisältäneiden lenkkien tai kovasti kiihtyneen kotiin paluun jälkeen Ellaa on joutunut toisinaan auttamaan rauhoittumisessa, mutta sekin on selvästi kausiluonteista. Tätäkin on vähitellen oppinut tarkkailemaan - jos lenkiltä paluu tuntuu menevän useammin hillumiseksi kuin järjestyksessä kotiutumiseksi, on se merkki liian vähäisestä palautumisesta.

Arjen kokonaiskuvassa tärkeimpänä palautumiskeinona on meillä kokonaiset päivät, jolloin ei tehdä yhtään mitään. Jos kotipihassa ei huvita käydä vessassa, niin sen verran kävellään kadun pätkää edes takaisin, että vessa-asiat tulee hoidettua. Muun ajan Ella puuhastelee yksinään pihalla, tarkkailee naapureita ikkunasta, pötköttelee sylissä, etsii ruokansa pahvipurkeista ja nukkuu. Joskus pidetään vapaapäiviä joka viikko, joskus menee useampi viikko ilman. Näiden päivien jälkeen koirassa huomaa selkeän eron käytöksessä. Paitsi että se on tietysti energinen ja innokas ulkoilemaan, se on myös hyvin motivoitunut ottamaan kontaktia ihmiseen ja olemaan kuulolla.

Lepopäiviä on hyvä harjoitella ihan tositilanteitakin varten, jos oltaisiin joskus molemmat yhtä aikaa vaikka kipeänä. Tai joskus kun on muuten vaan kiireisiä päiviä eikä ehtisi kunnolla ulkoiluttamaan koiraa. Tasapainoista arkea elävän koiran tulee mielestäni kestää satunnaiset vapaapäivät fyysisestä toiminnasta, kunhan jotain rauhallista aktiviteettia on tarjolla (kuten puruluita ja ruuan etsimistä).

Lisäksi meillä tehdään silloin tällöin kiireettömiä lenkkejä, joilla Ella määrää tahdin ja suunnan (turvallisuuden rajoissa toki). Tällöin pinnistely pidetään minimissä. Joskus taas mennään lyhyintä reittiä lähimmälle metsäläntille ja tongitaan siellä tunti, liikkumatta juuri lainkaan.