Tekstit

17. Noseworkin alkeita

Kuva
Kuten edellisessä julkaisussa kerroin, osallistuimme Ellan kanssa heinäkuussa noseworkin viikonloppukurssille. Aiemmassa julkaisussa pureskelin, mitä tuo viikonloppu kokonaisuutena meille tarkoitti. Joten tällä kertaa keskitytään vain siihen, miten uuden lajin haltuunotto meiltä sujui. Kurssi sisälsi teorialuennon lisäksi 1,5 päivän verran käytännön harjoituksia. Mukana oli useita ensikertalaisia mutta myös kaksi kokeneempaa konkaria. Heidän harjoituksissaan pääsi näkemään hyvin, mitä kohti tässä olisi tarkoitus mennä ja millaisia haasteita voi tulla vastaan tehtävien vaikeutuessa. Lauantaina aloitettiin eukalyptuksen hajuun tutustuminen ja sen merkitykselliseksi tekeminen. Hommaan lähdettiin tutustumalla paristi pelkkään hajupurkkiin ja melko pian siirryttiin erotteluun eli kahteen purkkiin. Oikean eli hajulla varustetun purkin nuuskuttelusta sai karkkia, tyhjästä ei. Tämä ei ole ainoa tapa aloittaa nose, lähestymistapoja löytyy muutamia erilaisia. Ellan osalta pari ensim...

16. Ensimmäinen oikea treeniviikonloppu

Kuva
Joskus asioita on paras tehdä sen kummemmin miettimättä. Luottokoutsimme  Sanna vinkkasi mulle jo keväällä, että olis noseviikonloppua tulossa. Kiinnosteli, mutta mielessäni mietin, ettei todellakaan ole meidän paikka vielä aikoihin. Eihän me osata mitään harrastuskoiran alkeitakaan. Sitten heinäkuussa mainos kurssista tuli eteeni, samalla viikolla kun kurssi jo oli. Lähes hetken mielijohteesta laitoin Sannalle viestiä, että pärjättäiskö me Ellan kanssa ja onko mitään järkeä tulla, pilataan vaan kaikkien muiden tekeminen. No vastauksen voikin arvata, joten lauantaiaamuna löysimme itsemme Lohjalta. Kädet tärisi, sydän hakkasi, vatsanpohjaa kouri. Selvitäänkö me? Onko kaikki muut jotain hc-palveluskoiria, jotka vaan tuijottaa käskynhaltijaa lumoutuneena? Ollaanko me ihan liian alkeissa vielä kaikessa? Vienkö Ellan liian vaikeaan paikkaan? Osaanko tukea sitä niissä tilanteissa, joissa pitäisi? Eukalyptus, tsek. Ensimmäinen etappi oli hanskata Ella luennon ajan hallissa, k...

15. Sanna, lapinkoirakuiskaaja

Kuva
Loppusyksystä 2021, joku aika juoksujen jälkeen, Ella alkoi olla yleisolemukseltaan todella kärkäs. Kiihtyi nopeasti, ärsyyntyi vielä nopeammin ja vaelteli kotona levottomana sinne tänne pitkin päivää. Mikään ei kelvannut ja petiä pedattiin vuorokauden ympäri. Oireiden kirjon ja ajankohdan tutkailun myötä diagnoosiksi varmistui melko nopeasti valeraskaus, meille ensimmäinen laatuaan. Vaikka itse valeraskaus meni lopulta nopeastikin ohi emmekä saaneet pehmolelupentuja, Ellan käytöksessä jäi jotenkin päälle voimakas turhautuminen ja etenkin sen purkaminen ihmiseen. Marraskuun pimeydessä synkistelin, että kauanko tätä kammottavaa koiran teini-ikää oikein kestää. Kun huomasin, että lenkkeily ärsytti itseäni (ja sitä myöten myös koiraa) ja päädyin yhä useammin ratkomaan tilanteita perinteisellä hevoshuutajan menetelmällä, oli aikalisän paikka. Hetkeksi mies useammin hihnanpäähän ja minä keskityin puuhaamaan Ellan kanssa kotona muita juttuja. Kaivoin aiemmat kurssimateriaalit tyytyväisestä l...

14. Millainen on Ella tänään?

Kuva
 Nyt kun on tullut lajiteltua tekstiksi meidän alkuasetelmat, Smartdogin analyysi sekä impulsiivisuuden raamit, on hyvä hetki pysähtyä miettimään, kuka ja millainen Ella on tänään? Juuri nyt hän on 2,5 vuotias. Noin sohvapöydän korkuinen, noin 17+ kiloinen, melko nätti ja kotona mahdottoman ihana narttu. Pikkupennusta asti Ellan yksi leimaavin piirre on ollut uteliaisuus. Hän on MAHDOTTOMAN utelias. Siis siinä määrin, että jokainen koirakouluttaja jonka tunnilla ollaan oltu, on ennemmin tai myöhemmin todennut hämmentyneenä, että "hän on kyllä todella utelias". Kaikki kaikkialla täytyy saada tarkistaa ja mielellään just heti eikä kohta. Häntä ei saa myöskään häiritä, kun tarkistaminen on kesken. Sinänsä ihastuttava luonteenpiirre, mutta aiheuttaa erinäisiä ongelmia esimerkiksi vapaana pitämisen suhteen. Arjessa näkyy myös siinä, että meidän lenkit eivät yleensä etene kovin pitkiä matkoja. Neiti tutkimusmatkailija tonkii kaikki puron pohjat ja kivenkolot sekä varmistaa välillä,...

13. Mitä se impulsiivisuus sitten on?

Kuva
Smartdogin testin jälkeen koin vuorotellen suunnatonta helpotusta ja toisaalta myös uupumusta. Helpotusta siitä, että meidän haasteille löytyi oikea syy. Ellan aivokemiat ihan toden totta kulkevat erilaisia ratoja kuin muilla koirilla. Kyse ei ole siitä, että Ella olisi muita vaikeampi koira vaan siitä, että sen aivot on yksinkertaisesti viritetty eri tavalla. Sininen ei muutu punaiseksi yrittämällä kovemmin tai hakkaamalla päätä seinään. Toisaalta taas, mitä enemmän perehdyin impulsiivisuuteen, sitä syvemmällä suossa tunsin meidän olevan. Ellan kanssa mikään, siis MIKÄÄN, elämän osa-alue tai pieninkään taito ei tulisi rakentumaan ilman meidän molempien valtavia ponnisteluja. Asioiden yleistäminen tilanteesta toiseen tulisi olemaan hyvin haastavaa. Ennen sukeltamista siihen, mitä kaikkea Ellan käytöksessä on ja mitä juuri Ellan tekemisen taustalta löytyy, on syytä perehtyä ensin yleisellä tasolla koiran impulsiivisuuteen. Minustako puhut? Kuvan otti Noora Teronen Pohjimmiltaan impulsii...

12. Tutkimusmatka Ellan pään sisään: Smartdogin kognitiotesti

Kuva
Kesällä 2021 silmiini osui Facebookissa jokin julkaisu, jossa puhuttiin Smart Dogin tekemistä kognitiotesteistä. Asiaa googlailtuani totesin, että tämän täytyy olla hintansa arvoinen asia, joten ei muuta kuin hellepäivän iloksi koira kyytiin ja matka kohti Masseteria. Ja onneksi lähdettiin, koska tästäkin tuli taas yksi käännekohta meidän yhteisellä polulla. Smartdog  on koira-alan asiantuntijayritys, joka tarjoaa tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa koirien kognitiivisten ominaisuuksien testaamista. Koira ei saa siitä arvosanaa, ainoastaan vertailudataa muihin koiriin (samassa rodussa ja muissa roduissa). Analyyttisen omistajan unelma siis! Itse testi sisältää useita eri osioita, joissa koiran luontaista toimintatapaa päästään tarkkailemaan. Tehtävät on rakennettu niin, että ne pääosin "ohittavat" opetetun käytöksen ja tuovat esiin koiran oman, sisäisen toimintamallin (joka toki toisilla voi olla vahvemmin koulutuksen tuote kuin toisilla). Testin sisällöstä löytyy melko pal...

11. Jos metsään haluat mennä nyt....

Kuva
....niin törmäät siellä koiraan niin keskittyneeseen, ettei ole ennen nähty. Hetkeksi katsaus nykypäivään, Ella pääsi nimittäin aloittamaan uuden harrastuksen, metsäjäljen! Onneksi silmiini sattui Koirankujeen mainos kurssista, näitä ei nimittäin juurikaan ole muualla kuin pk-seurojen sisäänpäinkääntyneissä kuppikunnissa.  Joten aivan jackpot, että kurssi pidetään vielä meidän lähiseudulla. JOKO SAA MENNÄ?! Ella rakastaa mennä metsässä nenänsä perässä ja olen pitkään miettinyt, että tätä pitäisi jotenkin jalostaa täsmällisemmäksi tekemiseksi. Vaihtoehtoina on pyörinyt metsäjälki eli PAJÄ sekä sitten verijälki eli MEJÄ. Näistä ensimmäisessä on tarkoitus opettaa koira seuraamaan ihmisen hajujälkeä metsässä, jälkimmäisessä taas loukkaantunutta riistaeläintä. Makkararuutua onkin kotona ja muualla jo tehty, joten sopi mainiosti että kurssilla lähdettiin heti maastoon. Kahdella ensimmäisellä kerralla tehtiin molemmilla kaksi jälkeä. Ensimmäisellä kerralla jäljet vanhenivat ma...